Yritys- ja työelämässä epäonnistumisen pelko on kovin usein nimetty suomalaisten perisynniksi: riskinottoa kaihdetaan ja tyydytään mieluummin tuttuun ja turvalliseen. Eikä tämä pelko rajoitu vain ja ainoastaan ammatinharjoittamiseen – epäonnistumista kaihdetaan usein myös vapaa-ajalla ja sosiaalisissa suhteissa aivan samaan malliin.

Sairaalloiselle epäonnistumisen pelolle on jopa oma nimityksensä, atykifobia. Mistä tämä pelko sitten oikein kumpuaa? Selityksiä on monia, eikä yhtä ja yleispätevää selitystä varmasti löydykään.

Onko kyse menestymisen pelosta?

Yksi selitys suomalaisten pelolle epäonnistua on käänteinen selitys: että kyse olisi itse asiassa pelosta menestyä. Taustalla on ajatus siitä, että menestystä ei aina ole Suomessa katsottu hyvällä, eikä varsinkaan sen julkituomista. 2000-luvulla menestykseen on kuitenkin alettu suhtautua meilläkin varsin suopeasti eikä sen tavoittelu enää ole syntiä – päinvastoin.

On kuitenkin erittäin paha yhdistelmä, mikäli menestystä ihannoidaan ja samaan aikaan epäonnistumiset ja toisin sanoen menestymättömyys leimataan epäonnistuneen ihmisen piirteiksi. Tosiasia on kuitenkin se, että kaikki eivät voi menestyä kaikessa. Menestys vaatii vastinparikseen myös menestymättömyyttä. Vanha totuus pätee edelleen: yksi menestyminen vaatii kymmenen epäonnistumista.

Liialliset odotukset?

Jos koet toistuvasti olevasi huolissasi epäonnistumisesta, kannattaa miettiä, ovatko tavoitteesi realistisia. Isojakin tavoitteita ja unelmia pitää toki olla, mutta millä tähtäimellä ja aikajänteellä ne voivat olla toteutumassa? Kuinka todennäköisiä ne ovat? Menestys tulee useimmiten vain kovalla työllä ja ripauksella sopivia sattumuksia, eikä mikään ole silloinkaan taattua.

Voit hyvinkin olla menestynyt vaikket itse huomaa sitä. Menestys ei tarkoita kymppitonnin kuukausipalkkaa, uusinta BMW:tä autotallissa ja tyylikkäitä vaatteita. Ei, menestys on omien tavoitteiden täyttymistä ja niitä kohti pyrkimisen etenemistä. Tavoitteiden tulee olla sopusuhdassa omiin kykyihin ja realistisia. Pitää myös kyetä nauttimaan arkisista ja miltei jokapäiväisistä menestyksistään, kuten yksittäisten onnistuneiden projektien läpivienneistä. Paljon viljelty totuus: ole armollinen itsellesi.

Onko epäonnistumisen pelko sukupuolittunutta?

Monesti juuri naiset tuntuvat olevan miehiä useammin epävarmempia omasta osaamisestaan. Syyksi on arveltu jo alakoulusta ja kotikasvatuksesta lähtevää ajattelutapaa: tyttöjen kohdalla ollaan tyytyväisiä vähempään. Opettajat eivät esimerkiksi luonnontieteellisissä ja matemaattisissa aineissa aina edelleenkään odota ja vaadi tytöiltä yhtä paljon kuin pojilta. Todellisten kykyjen kanssa tällä ei useinkaan ole mitään tekemistä, ja tytöt saattavat hakeutua ns. ”tyttöjen aloille”, vaikka heillä olisi lahjoja ja taipumuksia jollekin muulle alalle.

Kansallinen kulttuurimme

Onko heikko itsetunto sitten Suomessa erityisen yleistä? Siltä usein tuntuu. Syytä voi etsiä historiasta, kulttuurista ja jopa maantieteestä. Suomi on nuori valtio ja kansallinen kulttuurimme ovat niin ikään nuorta. Usein historiamme suurimmaksi menestykseksi nostetaan Talvisota. En tässä sinällään puutu sen muihin ongelmallisuuksiin, kuten väkivaltaisen tapahtuman kansalliseen mytologisointiin, mutta on jotenkin irvokasta, että tosiasiallisesti hävittyä sotaa muistellaan kuin se olisi voitettu. On syntynyt kummallinen ajatus torjuntavoitosta. Ikään kuin tarpeeksi pieni tappio olisi melkein kuin voitto!

Ei, tarkoitukseni ei ole mollata sotaveteraaneja ja heidän tekemiään uhrauksia tai vähätellä Talvisodan merkitystä sille faktalle, että tasavaltamme on edelleen itsenäinen. On silti totta, että nuoren kansakuntamme historiasta nostetaan jatkuvasti esiin tapahtuma, joka tekee häviämisestä voittamista.

Heikko itsetunto

Mikäli jollakulla on heikko itsetunto, on hänellä useimmiten samalla myös pelko kohdata uusia asioita ja kokeilla niitä. Toistamme vanhaa kaavaa ja pitäydymme vanhassa tutussa, vaikka se ei ole vienyt meitä menestykseen. Nämä käytösmallit on usein opittu jo varhaisessa lapsuudessa, eikä niiden muuttaminen ole helppoa. Mahdollista muutos silti on.

Yksi erittäin tehokas keino varhain opittujen käytösmallien muuttamiseen on terapia, tarkemmin psykoterapia. Se on kallista, mutta sen arvoista. Se on myös aikaa vievää, mutta siltikin sen arvoista. Avun hakeminen ei ole missään nimessä häpeällistä, vaikka jälleen kerran suomalaisen kulttuurin nurjat puolet nostavat tässä rumaa päätään. Terapiakäynnit eivät monissa maissa ole missään nimessä salailtava asia, vaan pikemminkin normi. Niistä myös puhutaan paljon avoimemmin.

Mikä voisi mennä pieleen

Kun saamme mielestämme hyvän idean, ehkä jopa todellisen neronleimauksen, sorrumme hyvin usein samaan virheeseen – alamme heti miettiä, miksi se ei voisi toimia ja mikä sen toteuttamisessa voisi mennä pieleen. Tämä ajattelutapa on tappanut monia menestyviä yrityksiä ennen syntymää.

Emme tarkoita, etteikö riskiarvioita pitäisi tehdä ja olla valmis hylkäämään korkealentoiset ajatukset, mikäli faktat tuntuvat puhuvan niitä vastaan. Riskinottokykyä pitäisi silti löytyä edes toisinaan – älä lannistu heti ensimmäisen käytännön esteen tai hidasteen pulpahtaessa mieleen. Meidän tulisi kyetä kannustamaan itseämme, ei lannistamaan.

Kun kaikki menee hyvin

Ehkä olet jo uskaltanut ottaa riskin tai riskejä, ja ehkä olet jo onnistunut, saavuttanut tavoitteitasi? Nyt kun kaikki menee hyvin, saattaa epäonnistumisen pelko hiipiä silti mielen perukoilta. Tässä vaiheessa kun menestystä on saavutettu, voi tuntua erittäin houkuttelevalta jatkaa vanhojen menestysreseptien käyttöä. Se ei välttämättä ole oikea tie. Et välttämättä huomaa itse sitä, mutta tässäkin kyse voi olla epäonnistumisen pelosta – menestyksen kadottamisesta.